Palladium Kirjat?
Kustantamo Palladium Kirjat syntyi sillä hetkellä, kun sen perustaja hankki Työkalun, oman kirjapainon. J.K. Ihalainen kertoo:
– Muutin 1980-luvun lopulla Tanskasta Suomeen. Olin ulkomailla asuessani julkaissut jo 20–30 eri tekniikoilla toteutettua runokirjaa omakustanteina. Suomessa olin tuntematon tekijä eikä siihen aikaan omakustantajia oikeastaan arvostettu, niitä pidettiin vähän huonoina ja hulluina.
Angelniemellä asuessani perustin silkkipainon, Seriklaanin, millä painettiin paitoja nelivärikarusellilla ja kierreltiin myymässä niitä festivaaleilla Sodankylästä Järvenpäähän. Painoin silkkipainolla ensimmäisen kirjani Suomessa, se oli Skeleton Sky. Teos ilmestyi Seriklaanin nimissä vuonna 1990. Kirja oli englanninkielinen näyttelykatalogi Maltan kuninkaalliselle museolle yhteistyössä kuvataiteilija Marita Liulian kanssa, teksti oli minun. Kansi painettiin silkille ja kopiokoneella tulostettiin sivut hyvälle paperille.
Tekemisiäni sivusta seurannut salolainen kirjapainon omistaja arveli, että tarvitsen offsetin, painokoneen. Ostin sellaisen häneltä, ja koneesta tuli jatkumo Tanskanmaalla tapahtuneelle toiminnalleni. Kirjan tekeminen muuttui ammattimaiseksi.
Kuriton kustantamo
– Pian tämän jälkeen perustin Palladium Kirjat, joka alussa käsitti sekä kirjapainon että kustantamon. Palladiumin aloittamisen aikoihin Suomessa oli jo Like Kustannus, se syntyi 1987 ja sillä oli oma painokone. Kustannusosakeyhtiö Sammakko tuli vähän Palladiumin jälkeen, ja sitten niitä tupsahteli kuin sieniä sateella.
Palladiumin historia käynnistyi vuonna 1992 omalla kirjallani Kuume, joka sisältää runokeikkojeni live-runoja. Oli hauskaa painaa kirjaan useita värejä, yhden kerrallaan, siitä tuli varsin leikkisä. Ei kauhean kokeileva, mutta kuriton kyllä.
Onnistuin painamaan muillekin oivallisia kollaasimaisia kirjoja, joissa käytin esimerkiksi Pieter Bruegel’n taidetta. Muodostui jonkinlaiseksi tavaramerkiksi, että käytin keskiajan taidokasta grafiikkaa, josta tekijänoikeudet oli sammutettu.
Tämä tyyli ohjasi minua kirjan painamisessa etsimään vanhanaikaisen näköisiä papereita. Kierrätyspapereita oli siihen aikaan useampia lajeja, ja yleensä painoin huokoiselle kermanväriselle paperille. Koin kiiltävän paperin hyvin vieraaksi materiaaliksi, sillä kirkkaassa valossa se loistaa ja on vaikea jopa lukea.
Olen usein käyttänyt painoväriä 470, semmoinen vanhan ajan Suomen Kuvalehden ruskea. Siitä saa menneen ajan tunteen, painovärihän sen ratkaisee. Kaikki muistavat vanhat lehdet, joissa kuvat on painettu vähän ruskealla, ikään kuin ne olisivat auringon tai valon päivettämiä.
Pieni on kaunista
– Gary Snyderin Virtaavan veden musiikkia suomensin, painoin ja kustansin myös vuonna 1992. Pääasiassa Palladium Kirjat on julkaissut runoa ja tietokirjoja, eräs ohjaava linja on ollut kokeellinen runous.
Ensimmäisten kirjojen joukossa oli myös perinnerakentaja Tapani Hietalahden Ihmisenkaltainen olento, josta tuli varsin omaperäinen, metsän äänellä puhuva kirja. Itselleni merkittävä kirja Hamppu Suomessa (1993) eli Kuituhampun historia rikkoi hamppua varjostaneen 40-vuotisen hiljaisuuden – sata vuotta aikaisemmin hamppu oli tärkeimpiä kulttuurikasvejamme, sittemmin jostain syystä täysin vaiettu kasvi. Tärkeä oli myös tietokirjani Kultaiset vuoret, Mongolian matkalla, jonka painoin Cultura Oy:lle 1993.
Hamppukirja ja Mongolian Kultaiset vuoret nostivat aiheensa esiin vuosikymmenien takaa, ne palvelivat sekä perinnettä että uutta aikaa.
Palladium Kirjat muutti Tampereelle Finlaysonille 1995. Muutaman vuoden kuluttua kirjapainon omistus siirtyi hetkeksi Telakalle ja sen nimeksi tuli Telakan Paino, kunnes palasi takaisin minulle. Matka jatkui Siuroon, missä Palladium Kirjat kustantamo ja Siuronkosken paino edelleen ovat.
Ensimmäinen Siuronkoskella painettu kirja oli Intiassa kirjoitettu, Stewe Pedersenin kuvittama Skywalker Under the Outlaw Sun, 2002.
Vuosien mittaan Palladiumilta on tullut kirjallisuutta hissukseen. Painoin runoilijoille ja teatteri-ihmisille kirjoja, ja siinä oli tietty omatoimisuuden henki, kilpailua ei oikeastaan ollut. Tuli käännösrunoja, ainujen perinteisiä runoja, Blaise Cendrars’a, Diane de Primaa, Patti Smithiä; mitä olen itse kääntänyt, niin niitä on julkaistu. Yksi tärkeä oli maailmanrunouden antologia Yön häntäluu, joka ilmestyi 1998. Se tehtiin Palladiumin ja Cultura Oy:n yhteistyössä. Kirja on mielestäni onnistunut kokonaisuus, koska antologiassa yhdistyy länsimainen nykyrunous sekä perinteinen alkuperäisheimojen runous.
Yön häntäluussa lähestytään suullista perinnettä, mitä olen aina kuulostellut. Merkittävänä opettajanani on toiminut Jerome Rothenberg, joka on tuon alueen yksi suurimpia tekijöitä Amerikoissa. Tämä teos poiki paimentolaisisten ja alkuperäiskansojen asumuksista kertovan tietokirjan vuonna 2000; siinä pyöreät siirrettävät asumukset näyttelevät arkkitehtuurista osaa. Siihen aikaan lasten kirjoissa tiipiitä kyllä esiintyi, mutta aikuisten kirjoista niistä ei kyllä puhuttu.
Dadaa ja suomalaista nykyrunoutta
– On Kurt Schwitters ja Paul Klee ja Gertrude Stein, joita Markku Into suomensi minulle. Hän käänsi niitä radiolle ja sitten samassa tehtiin aina kirja. Se oli antoisaa, sillä Suomesta oikeastaan tyystin puuttui dadarunouden julkaiseminen. Suomentamisen perinne on jatkunut kääntäjä Janne Salon kanssa: Tristan Tzara ja Benjamin Péret ja Jacques Rigaut. Dadakirjoja, jotka eivät ole kaupallisia kultakaivoksia, vaan tämmöisiä iloisia syrjähyppyjä. Mutta on Palladium julkaissut myös esimerkiksi paikallisia runoilijoita; nokialaiselta Jussi Ruskolta on julkaistu kuusi kirjaa.
Löytöjä ovat muun muassa saamelaisrunoilija Niillas Holmberg vuonna 2015. Tietokirjoista esimerkiksi tartolaisen Hasso Krullin suomennetut etnografiset teokset vuosina 2012 ja 2016. Ville-Juhani Sutisen amerikansuomalaisesta kulkurista kertova Hobon elämän mysteerit ilmestyi 2018. On Seppo Järvistä, Jouni Tossavaista, Hannu Mäkelää, Johanna Venhoa, Arja Tiaista. Tekijöitä, jotka ovat etsiytyneet Palladiumin katoksen alle, koska isot kustantamot eivät ole kauhean nopeita ja herkkiä julkaisemaan edes nimekkäiden tekijöiden runokirjoja. Ja kyllähän tuollaisesta jotain myyntiäkin tulee. Esimerkiksi Jonimatti Joutsijärvi on yksi nuoremman suomalaisen runouden hahmoista. On ollut äärettömän palkitsevaa soluttautua tämmöiseen leiriin.
Tiettyjen tekijöiden kanssa on jatkuvuutta; Sándor Válylta ilmestyi kolmas kirja Erään taiteilijan merkintöjä III, 2018. Palladium on lisäksi julkaissut viisi meidän yhteistä runo-CD:tä vuosina 2003–2018.
Pyhää hulluutta
– Joku kysyi joskus osuvasti että miten käsityöläinen saa miljoonan? Vastaus: siten, että hänellä on ensin kaksi miljoonaa (näyttelijä, puukontekijä Kristo Salminen).
Kyllä tämä jonkinlaista pyhää hulluutta vaatii, elämäntapa joka edellyttää pitkäjänteisyyttä ja tinkimättömyyttä. Tinkimättömyys on tärkeää. Eikä voi jäädä jumiin siihen, jos joku kirja on taloudellinen fiasko. Jokainen kirja on erilainen, vaihtelevuutta on.
Viime vuosien aikana Palladium Kirjat julkaisi kaksi 2000-sivuisia megalomaanista juttua, eli Kari Aronpuron ja Risto Ahdin Kootut runot. Se oli erityinen prosessi, koska piti lukea joka sana, ja kirjat piti toistaa semmoisina, kuin ne olivat ilmestyneet. Mielenkiintoinen projekti, ja hyvin opettavainen.
Pienkustantamolla ei ikinä ole kovin helppoa, koska isommilla kustantamoilla on omat kirjakauppansa. Meillä ei ole. Siinä on resurssit täysin nurinniskoin.
Viime vuosina kustannusalalla on myrskynnyt. Korona nollasi myyntitilaisuudet. Sen jälkeen on tapahtunut kirjan kysynnän laskua, joka vaikuttaa pieniin toimijoihin radikaalisti. Sitä eivät helpota kirjan alv:n nostaminen ja pienlevikkisen kirjallisuuden tuen lopettaminen. Ihmiset eivät ole lainkaan lopettaneet lukemista, vaan heillä ei ole varaa ostaa kirjoja.
* J.K. Ihalaista haastatteli ja Palladium Kirjojen historian kokosi Suvi Heino
