| TAKAISIN / BACK |

Näkymättömät
Nakasuk eskimo

On olemassa näkymättömien heimo
joka liikuskelee ympärillämme kuin varjot
oletko vaistonnut heidät?
Heillä on vartalot kuin meillä ja he elävät meidän tavoin,
käyttävät samoja aseita ja työkaluja kuin mekin.
Toisinaan saatat nähdä heidän jälkensä lumessa
ja jopa heidän iglunsa
mutta et koskaan näe itse näkymättömiä.
Heitä ei voi nähdä paitsi heidän kuollessaan
sillä kuollessaan heistä tulee näkyviä.

Kävi kerran niin että ihmisnainen meni naimisiin 
erään näkymättömän miehen kanssa.
Hän oli kaikin puolin esimerkillinen aviomies:
Hän kävi metsällä ja hankki vaimolleen ruokaa,
ja he pystyivät puhumaan keskenään
niin kuin muutkin pariskunnat.
Mutta vaimo ei kestänyt ajatusta siitä
ettei tiennyt miltä hänen aviomiehensä näytti.
Eräänä päivänä heidän molempien ollessa kotona 
valtasi naisen niin suuri uteliaisuus nähdä miehensä
että hän iski puukon siihen paikkaan
missä tiesi tämän istuvan.
Ja hänen toiveensa toteutui:
Hänen silmiensä eteen lattialle
kaatui nuori komea mies.
Mutta mies oli kylmä ja kuollut, 
ja liian myöhään nainen tajusi 
mitä oli tullut tehneeksi,
ja itki pakahtuakseen.

Näkymätönten kuullessa tästä murhasta
tulivat he ulos igluistaan kostamaan.
Heidän joustensa nähtiin nousevan ilmassa
ja jousten jännittyvän lähettämään 
nuolet matkaan.
Ihmiset seisoivat siellä avuttomina
sillä heillä ei ollut aavistustakaan 
mitä tehdä ja miten taistella
koska he eivät kyenneet näkemään ahdistelijoitaan.
Mutta näkymättömillä oli kunnian lakinsa 
joka kielsi heitä hyökkäämästä sellaisten kimppuun
jotka eivät pystyneet puolustamaan itseään,
joten he eivät lähettäneet nuoliaan matkaan,
eikä mitään tapahtunut; taistelua ei tullutkaan
ja kaikki palasivat elämään normaalia elämäänsä.

Vanhan miehen laulu
Eskimo

Minä olen tullut vanhaksi,
Olen elänyt paljon,
Monet asiat olen ymmärtänyt,
Mutta neljää arvoitusta en ole ratkaissut.
Hayayaya.

Auringon alkuperää,
Kuun luontoa,
Naisten mieltä,
Ja sitä miksi ihmisissä on niin paljon täitä.
Hayayaya.

Lähde Knud Rasmussen: The Netsilik Eskimos, Copenhagen 1931

HOME