TENZIN TSUNDUE syntyi Manalissa Himachal Pradeshissa Intiassa 70-luvun alussa, jolloin Tiibetin pakolaiset elivät vielä kaoottista ja selkiytymätöntä aikaa Intian puolella. Hän kävi koulunsa TCV´n tiibetiläisessä koulussa Pathlikuhlissa, ja myöhemmin Dharamsalassa. Englantilaista kirjallisuutta hän on opiskellut sekä Madrasin että Bombayn yliopistoissa. Hänen runojaan on ilmestynyt lehdissä kuten Indian Literary Panorama ja Sunday Observer. Hänen runoteoksensa Rajan ylitys, Crossing the Border, ilmestyi omakustanteena vuonna 1999. Teoksen keskeisenä teemana on määrittelemätön maattomuuden tila. Tenzin Tsundue kuuluu siihen sukupolveen, joka ei ole koskaan käynyt Tiibetissä, mutta joka tuntee hyvin vahvasti olevansa tiibetiläinen ja kuuluvansa Tiibetin kansaan. Vuonna 2002 ilmestyi hänen uusin teoksensa Kora, joka sisälsi yksitoista runoa sekä palkitun tarinan My Kind Of Exile. "Koran tekeminen" tarkoittaa sitä päivittäistä harjoitusta, kun luostari, stupa, pyhä vuori tai järvi kierretään myötäpäivään buddhalaisia mantroja toistaen. Jokaisella kierroksella harjoittaja kiipeää korkeammalle henkisen vapauden tasolle. Teoksen julkaisija Choney Wangmo kirjoittaa: "Tenzin Tsundue on hullu. Hänellä ei ole rahaa, ei työtä, ei virallista asemaa, ei taloa, ei omaisuutta, mutta silti hän uhraa kaiken aikansa kirjoittamiselle ja Tiibetin vapauttamiselle." Seuraavassa näyte vuonna 2006 ilmestyvästä suomenkielisestä kokoelmasta Rajan ylitys Tenzin Tsundue Rajan ylitys Hiipien öisin, piileksien päivisin, me saavuimme kahdenkymmenen yön kuluttua lumisille vuorille. Rajalle oli yhä monen päivän matka. Karu maasto rasitti meidät äärimmilleen. Ylitsemme lensi pommikone, lapseni kirkuivat pelosta, minä piilotin heidät helmojeni alle. Uupumus painoi ruumistani, mutta mieleni varoitti minua... Meidän on jatkettava tai me kuolemme tänne. Tytär tässä, poika tuossa, vauva reppuselässä, me saavutimme lumiset kentät. Me matelimme yli lukuisten hirvittävien vuorten, joiden kuolinkääröt peittivät usein ohikulkevan matkaajan. Keskellä valkoisia kuoleman kenttiä vavisutti jäätynyt ruumiskasa uupuvia mieliämme. Lumeen oli roiskunut verta. Sotilaiden oli täytynyt katkaista heidän tiensä. Maamme on langennut punaisen lohikäärmeen alle. Me suoritimme rukouksen Dalai Lamalle1. Toivo sydämissämme, rukous huulillamme, nälkä vatsoissamme kurnien, juotavana pelkkää jäätä me hiivimme yökaudet yhdessä. Sitten, eräänä yönä, tyttäreni valitti polttavaa jalkaansa. Hän kompastui ja nousi taas paleltuneille jaloilleen. Syvien veristen haavojen viiltämin jaloin hän hoiperteli ja vääntelehti tuskissaan. Seuraavana päivänä hänen molemmat jalkansa olivat kuin poikki. Kaikilta suunnilta uhkaavan kuoleman kourissa olin avuton äiti. "Äiti2, pelasta minun veljeni, minä lepään tässä hetken". Kunnes en enää kyennyt näkemään hänen häilyvää hahmoaan, kunnes en enää kyennyt kuulemaan hänen heikkoa valitustaan, katsoin uudestaan ja uudestaan taakseni kyynelsilmin ja hädissäni. Jalkani kantoivat minua eteenpäin, mutta henkeni jäi hänen luokseen. Paljon myöhemmin maanpaossa näen yhä hänen heiluttavan paleltuneita käsiään minulle. Vanhimpana lapsista, silti vielä teini-iässä, oli kotoa lähteminen kova koettelemus hänelle. Joka yö minä sytytän lampun hänelle, ja hänen veljensä yhtyvät rukoukseeni. 1) Alkuperäisessä Yishin Norbu (tiib.) 2) Alkuperäisessä Amala (tiib.) Copyright Tenzin Tsundue 1999 Suom. J. K. Ihalainen www.friendsoftibet.org www.tibetanliberation.org   Henkilökohtainen tiedusteluretki Ladakhista Tiibet on vain vilkaisun päässä. He sanoivat: Dumtsen mustalta kukkulalta alkaen maa on Tiibetiä. Ensimmäistä kertaa minä näin maani Tiibetin. Pikaisella tiedusteluretkellä olin siellä, pienellä vuorella. Minä haistelin multaa, pöyhin maata, kuuntelin kuivaa tuulta ja villejä vanhoja korppeja. Minä en nähnyt rajaa, vannon ettei mikään ollut erilaista siellä. Minä en tiennyt olinko minä tuolla vai täällä. Minä en tiennyt olinko minä täällä vai tuolla. Ne sanovat että villit kyang-vuohet tulevat tänne joka talvi. Ne sanovat että kyang-vuohet menevät tuonne joka kesä. *** Epätoivon aika Tappakaa minun Dalai Lamani etten uskoisi enää. Haudatkaa pääni hakatkaa sitä sitokaa minut kahlitkaa minut. Mutta älkää vaan laskeko minua vapaaksi. Vankilan sisällä tämä ruumis on teidän. Mutta ruumiin sisällä minun uskoni on yksin minun. Haluatteko tehdä sen? Tappakaa minut tähän – hiljaa. Varmistakaa ettei hengitykseni enää kulje. Mutta älkää vaan laskeko minua vapaaksi. Jos haluatte niin tehkää se uudestaan. Alusta alkaen: Pakottakaa minut ruotuun Jälleenkouluttakaa minut Aivopeskää minut Näyttäkää minulle kommarin temppunne. Mutta älkää vain laskeko minua vapaaksi. Tappakaa minun Dalai Lamani enkä minä usko enää. *** Tiibetiläisyys Kolmekymmentäyhdeksän vuotta maanpaossa. Eikä yksikään kansakunta tue meitä. Ei yksikään pirun kansakunta! Me olemme pakolaisina täällä. Menetetyn maan kansa. Ei-minkään kansakunnan kansalaiset. Tiibetiläiset: maapallon sympatiavarasto/varanto. Rauhallisia munkkeja ja huolettomia perinteenkannattajia; satatuhatta paritonta, hauskasti sekoittunutta, erilaisissa sulautuneissa kulttuurin johtoasemissa kastettua. Jokaisella tarkastusasemalla ja toimistossa minä olen "intiantiibetiläinen". Rekisteröintitodistukseni uusin joka vuosi, salaam. Ulkomaalaisena syntynyt Intiassa. Minä olen enemmän intialaisempi. Paitsi minun indotiibetiläiset kasvoni. "Nepali?" "Thai?" "Japanilainen?" "Kiinalainen?" "Naga?" "Manipuri?" mutta ei koskaan kysymystä – "Tiibetiläinen?" Minä olen tiibetiläinen. Mutta minä en ole Tiibetistä. En ole koskaan ollut siellä. Silti minä uneksin kuolevani kerran siellä. *** Minä olen väsynyt Minä olen väsynyt minä olen kyllästynyt tekemään maaliskuun kymmenennen rituaalia huutamaan Dharamsalan vuorilta ja kukkuloilta Minä olen väsynyt minä olen kyllästynyt kauppaamaan paitoja tien varressa, 40 vuotta istumista, odottamista pölyssä ja loassa Minä olen väsynyt kyllästynyt syömään riisiä ja dalia ja paimentamaan lehmiä Karnatakan viidakoissa Minä olen väsynyt minä olen kyllästynyt raahaamaan dhotiani Manju Tilan liassa Minä olen väsynyt minä olen kyllästynyt taistelemaan maasta jota en ole koskaan nähnyt *** Minä olen terroristi. Minä haluan tappaa. Minulla on sarvet, kaksi myrkkyhammasta ja lohikäärmeen pyrstö. Ajettuna pois kotoani, peloissani piileskellen, elämääni suojaten, ovet paiskattuna edestäni kiinni, oikeudet yhtenään evätty, kärsivällisyyttä punnitaan televisiossa, mukiloituna hiljaisen enemmistön edessä tönittynä vasten seinää, tuosta umpikujasta olen minä palannut. Minä olen nöyryytys jonka sinä nielet pitkin hampain. Minä olen häpeä jonka hautasit pimeyteen. Minä olen terroristi ammu minut. Pelkuruuden ja pelon jätin taakseni laaksoon naukuvien kissojen ja läähättävien koirien keskellä. Minä olen perheetön, minulla ei ole mitään menetettävää. Minä olen luoti minä en ajattele Tina kuoresta minä hyppään tuohon vavahduttavaan toiseen elämään ja kuolen kuolleen kanssa. Minä olen elämä jonka jätitte taaksenne. *** Taivaanranta Kotoa olet saavuttanut Taivaanrannan täällä. Täältä toiseen täällä sinä kuljet. Tuolta seuraavaan seuraavasta seuraavaan taivaanrannasta taivaanrantaan jokainen askel on taivaanranta. Laske askeleet ja pidä niistä lukua. Kerää valkoiset pikkukivet ja oudon hassut lehdet. Merkitse mutkat ja ympäristön kielekkeet sillä saattaa olla tarpeen sinun tulla kotiin taas.   from Kora, 2002 © Tenzin Tsundue suom. J. K. Ihalainen