|
J. K. Ihalainen
Kultaiset vuoret
Mongolian matkalta
Cultura 1993
2 painosta loppuunmyyty
Kultaiset vuoret on kertomus matkasta Mongolian Kultaisille
vuorille, Länsi-Mongolian Altaille. Samalla kirja on kuvaus
paimentolaisista, jurtista, hevosista, paimentolaisten peleistä ja
juhlista, musiikista ja lauluperinteestä.
Kirja sisältää professori Pentti Aallon suomennoksena "Mongolien
Salaisen Historian" ensimmäisen osan. Kirjassa ovat mukana myös mm.
Sakari Pälsi, Outi Heiskanen, Rosa Liksom ja Batbileg Budbazaarin.
Kirjan kaksi painosta on loppuunmyyty.
Ote kirjasta
Tuula Nikulainen:
Huopa
Huopa on Keski-Aasian paimentolaisheimojen käsistä levinnyt
Eurooppaan, Intiaan ja Kiinaan. Muinaisten Keski-Aasian
paimentolaiskulttuurien keskuksena Mongoliaa voidaan pitää huovan
kotimaana.
Johannes de Plano Carpini kirjoittaa matkakuvauksessaan, "Matkalla
maailman koilliskolkassa Herran vuonna 1246", vierailustaan Mongoliassa
silloisen Küyük-kaanin leirissä: "Heidän seinänsä olivat valkoista
huopaa, heidän ovensa olivat myös huovasta... heidän tapansa olivat
osittain kunnioitettavia ja paikoin iljettäviä... He puhdistivat
likaantuneet vuoteensa, vaununsa ja huopansa tulella... Ögedei-kaanilla,
Tsinggis-kaanin pojalla oli tiettävästi kaupunki jonka eteläpuolella
oli valtava hiekkaerämaa; kaupungissa kerrotaan asuvan villi-ihmisiä,
jotka eivät osaa lainkaan puhua, ja joilla on niin heikot jalat että
pantuaan makuulle he eivät pääse omin voimin ylös. Kuinka tahansa, niin
heillä on erinomainen kyky valmistaa huopaa kamelin karvoista joilla he
vaatettavat itsensä ja joita he pitävät tuulensuojinaan. Ja aina kun
tataarit ovat piirittäneet heidät ja haavoittaneet heitä nuolillaan,
nämä ihmiset hierovat yrttejä haavoihinsa ja lentävät voittajina
tiehensä."
Plano Carpini, ollessaan suurkaanin lähettiläänä, jatkaa: "Heillä oli
tiettyjä ihmisennäköisiä huovasta tehtyjä idoleita asumuksen oven
molemmin puolin ja näiden yläpuolella oli nännin muotoon huovutettuja
esineitä. Näiden he uskoivat vartioivan laumojaan ja takaavan
maidontuotannon ja lisääntymisen. Aina kun he aloittivat syömään tahi
juomaan he tarjoilivat ensin palan ja palanpainiketta näille
idoleilleen."
Mongoliassa on ollut tapana valmistaa huopaisia nukkeja
kodinhaltijoiksi, jumalten kuviksi tai kuolleiden sieluja varten.
Shamaanin puvun selkämyksessä on 12 huopanukkea apuhenkiä varten.
Huopajumalia poltettiin, kun haluttiin karkottaa pahat henget pois.
Musta huopapala jurtan sisäpuolella pitää pahat henget jurtan
ulkopuolella. Kuolemansairaan mongolin jurtan katolle nostettiin kepin
päässä pala mustaa huopaa suojelemaan kuolevan lähtöä.
Kaiken kaikkiaan huopa on hyvä koto hengille ja huopaisen kodin ilmaa
on hyvä hengittää. Näihin päiviin asti on säilynyt Mongoliassa tapa
asettaa vieras istumaan valkean huovan päälle ja näin samalla toivottaa
hänelle hyvinvointia. Samoin morsian istuu valkean huovan päällä
hääseremonian ajan. Toisinaan merkittäviä esineitä nostatetaan huovan
päällä. Leirin muuttaessa juodaan seremonialliset teet ja teepannu
kannetaan ulos huovan päällä.
Perinteisesti naiset ovat olleet vastuussa huovan valmistuksesta. Tässä
yhteydessä vastuuseen liitetään myös maagisia voimia; sekä miehet että
naiset osallistuvat huovan valmistuksen eri vaiheisiin. Mongolin
kielessä sana nainen, naispuoleinen "em" tarkoittaa myös yrttiä, rohtoa
sekä lääkettä.
SUOJA
Huopa on ollut aikojen alusta lähtien korvaamaton suoja
tuulta, sateita ja sairauksia vastaan, paimentolaisen hyvinvoinnin
elinehto, ja on sitä edelleen. Huovan lämmöneristyskykyä ja toisaalta
hengittävyyttä ei voida millään keinotekoisilla materiaaleilla korvata.
Lisäksi se on kevyttä ja kestävää, huopa on paloturvallinen ja
vettähylkivä.
Keskustulen ansiosta jurtan ilma pysyy hyvänä ja huovat kuivina.
Valkoinen telttahuopa savuttuu muutamassa vuodessa lähes mustaksi ja
nokeentuminen lyhentää huovan ikää, nykyaikaisissa jurtissa onkin
avotulen tilalla piipullinen kamina. Skorpionit, hämähäkit ja käärmeet
kiertävät huopamaton; se on turvallinen paikka nukkua.
Paimentolaiset tietävät villalla olevan myös parantavia ominaisuuksia
ja huopapalaa voidaan käyttää hauteena särkyjen, naisten vaivojen ja
lapsettomuuden hoidossa. Käytössä huovat kestävät ihmisiän ja
loppuunkulunut huopa kierrätetään tai poltetaan.
Kolmanneksi vanhin* säilynyt huopalöytö on pohjoisesta Mongoliasta Noin
Ulasta. Kyseessä on hauta joka oli vuorattu värikkäillä suurikokoisilla
huovilla ja löytö on ajoitettu ensimmäiselle vuosisadalle jKr. Suurimman
huovan reunoissa on villieläinten kanssa taistelevia kuusipeuroja.
 Noin Ulan hautalöytöön kuuluu mm. värikäs huopainen
satulasuoja: päällikeommeltua, tikattua ja kirjailtua huopaa,
yksityiskohdissa turkiksia, hiuksia ja kultaa. Altai-vuorten
hautalöytöjen perusteella on ollut yleistä yhdistää huovutukseen muita
materiaaleja; edellä mainittujen lisäksi on löydetty puu- ja
metallipaloja, luuta, sulkia, heinää, kristallia, kiviä ym, tai huopaan
on voitu tehdä reikiä ja saatu näin alla oleva nahka esiin. Töissä on
käytetty kaikkia tällä hetkellä käytössä olevia huovan
kuviointitekniikoita, kuten mm. mosaiikkitekniikkaa, huovutusta eri
värisillä villoilla, kuvioiden maalausta, tai kuvioaiheet on saatu esiin
täytteillä.
Huovutettujen esineiden tai ylipäätään tuotteiden, joissa on käytetty
osana huopaa, kirjo on runsas: vaatteiden ja mattojen lisäksi mm.
huovalla vuorattu ruumisarkku, peuran karvoilla täytettyjä tyynyjä,
huovalla päällystettyjä metallirenkaita puisiin kiuluihin,
huopapapiljotteja, naamioita, lisäksi paljon huovutettuja yksityiskohtia
hevosvarusteissa ja aseissa.
* Vanhimmat löydöt: 1) Isle of Harris 1300-840 eKr ; 2) Bazyryk
(Altai) 700-200 eKr.
HUOPA TÄNÄÄN
Jurtassa huovan kuningatarajatus tulee parhaiten esille.
Jurtan huovat ovat morin esqii, hevoshuopaa. Pääkaupunkiseudulla tosin
huopa on tehdasvalmisteista ja uusiohuopaa. Läntisessä Mongoliassa
jurttahuovat valmistetaan perinteisesti hevosvoimin. Jurttaan kuuluu
kaksi kerrosta huopaa (kovina talvina enemmän). Hyvät huovat painavat
yhteensä ehkä sata kiloa.
Mongolit ovat valmistaneet värikkäitä päällikeommeltuja huopia tälle
vuosisadalle asti; nykyään mosaiikki- ja applikaatiotekniikkaa käyttävät
vain Mongolian kazakit (turkinsukuinen vähemmistö Länsi-Mongoliassa).
Tavallisin kazakkien valmistama huopa on shirdag, lattialla pidettävä
istuinhuopa. Samaa perustekniikkaa on käytetty Noin Ulan
"satulassakin", nyt vain kulta ja hiukset puuttuvat.
Sensijaan mongolien vanhimpana ja perinteisimpänä käsityötekniikkana
pidetään kamelinkarvalangalla tikattua huopaa yhdistettynä nahkaan.
Tekniikka, jonka ansiosta Tsinggis-kaanin sotureilla oli kevyet mutta
tukevat ja haarniskat.
Huovan tikkaus aloitetaan yleensä keskeltä ja tikkaus noudattelee
yksinkertaisia geometrisiä kuvioita. Kuviotikkauksen ensisijainen
tarkoitus on ryhdistää huopaa ja tikattuna huopa ei jousta kumpaankaan
suuntaan. Tikattujen huopien reunat huolitellaan kierretyllä
hevosenjouhinyörillä. Vaikka valkoista väriä huovassa edelleen
arvostetaan ja siinä on statusta, tyypillinen tämän päivän
mongolialainen huopa on tehty sillä hetkellä saatavilla olevista
väreistä.
Perinteinen jurtan ovi on esqiin üüd, huopainen verho jossa on kaksi
huopaa tikattu yhteen. Nykyään lähes kaikissa jurtissa on
koristemaalattu puinen ovi, yksinkertainen tai kaksinkertainen,
toisinaan lukoilla ja jopa pienillä ikkunoilla varustettu.
Muita perinteisiä tikattuja huopaesineitä oviverhon ja shirdag`in
ohella on mm. olbog, pikkumatto rituaaliesineille tai yhden istuttava
kunniamatto; toiruulqa, raskas lattiamatto; hoimor, istuinmatto jurtan
pohjoisseinustalla, kunniapaikalla; guadas, nukkuma-alusta.
Ihanteellisessa sisustuksessa on pohjalla kaksi toiruulgaa, jotka
kohtaavat toisensa tulisijan pohjoispuolella, päällä runsaat matto- ja
istuinkerrokset ovat merkkinä ystävällisyydestä ja vauraudesta. Lähellä
ovea on vuohen- tai lampaannahka, miniän paikka.
Nuorenparin avioituessa vaimon suku hoitaa sisustuksen ja ovihuovan,
miehen suku jurtan ja jurtan katteet. Tikattujen huopien valmistus on
naisten työtä. Parhaat tikkaajat tekivät myös muille huopia.
Nykyisin mongolijurtan sisustus on enimmäkseen puusepiltä tilattuja
sänkyjä ja piironkeja, matot kiinalaisia tehdasmattoja tai sisustus on
hauskan sattumanvaraista; kuten kaapelirullia jakkaroina tai
sairaalahetekoita sänkyinä.
ÄITIHUOPA
Lammas keritään kaksi kertaa vuodessa. Kevätvillaa nimitetään
urtin noos, sananmukaisesti "pitkä villa" vaikka villa olisikin
lyhyttä. Syysvillaa kutsutaan nimellä ahrin noos eli "lyhyt villa".
Syysvillaa pidetään parempana huovutukseen ja kevätvillaa saatetaan
käyttää esim. tikatun ovihuovan alempaan, kovempaan, huopapalaan.
Joidenkin mielestä paras lopputulos saadaan sekoittamalla kaikkia
villalaatuja keskenään. Toisinaan lampaat keritään myös talvella ja
talvivilla käytetään pienimuotoseen käsinhuovuttamiseen, kuten
peittoihin ja vauvan mattoihin.
Naisväki piiskaa kerityn villan suurehkon nahkapalan päällä. Piiskattu
villa sidotaan pieniksi nyyteiksi ja varastoidaan säkkeihin.
Huovuttaminen suoritetaan yleensä syyskuussa jurttien läheisyydessä
tuulensuojaisassa paikassa. Maahan levitetään kaksi vanhaa huopaa, eh
esgii, "äitihuopaa", siten että ne hieman asettuvat limittäin. Ensin
äitihuopa kostutetaan; vedenkanto on miesten puuhaa. Isoäiti aloittaa
villan levittämisen kostean äitihuovan päälle: hän painaa vasemmassa
kädessä olevaa villanyyttiä peukalollaan äitihuopaa vasten ja kiskoo
tästä ohuita villakerroksia ja asettaa ne sitten huolellisesti limittäin
äitihuovan ylle. Näin kuidut tulevat asetettumaan aina kerrokseen
yhdensuuntaisesti.
Ensimmäinen kerros on hienompaa syysvillaa, joka myös kostutetaan
tasaisesti. Tasainen kostutus on tärkeä: toisinaan saatetaan pirskottaa
vettä suulla tai sihdillä. Sitten asetetaan toinen kerros kevätvillaa,
joka taas kostutetaan, ja sitten vielä kerros syysvillaa. Päällimmäisen
kerroksen reuna-alueille lisätään vielä lajiteltua mustaa villaa
(mongolialainen lammas on useimmin mustavalkea).
Sillä aikaa tytöt repivät ruohoa joka asetetaan viimeisen kerroksen
ylle yhteen tarttumisen estämiseksi. Viimeisen kostuttamisen jälkeen
äitihuopaa kääritään tiukasti rullalle.
Huoparulla nostetaan vedessä pehmitetyn nahkan päälle (kamelin tai
naudan nahka) ja nahka sidotaan tiukaksi kääröksi rullan ympärille
nahkanyörein ja pitkin köysin. Nahkakäärö kastellaan vielä kerran ja
isoisä kantaa vettä molemmista päistä sisään huovan "suuhun ".
Miesväki hoitaa hevoshuovutuksen. Hevonen vetää nahkakääröä perässään
(toisinaan myös kameli). Käärö on sidottu pitkillä köysillä esim.
satulavyöhön tai köydenpäät ovat ratsastajalla kädessä. Kun paketti on
rullannut tarpeeksi nahka aukaistaan ja äitihuopa irroitetaan
huopatyttärestään (huuhen esqii = tytär huopa). Äiti ja tytär vaihtavat
paikkaa ja tytärhuovan päälle saatetaan asetella vielä uusi kerros
villaa. Äitihuopa jää rullan sisäpuolelle. Rulla kääritään nahkaan ja
hevoshuovutusta jatketaan.
Huopa tarkistetaan katsomalla aurinkoon huovan läpi - jos valo ei tule
läpi, niin huopaa on rullattu tarpeeksi. Joskus vielä jatketaan
rullaamista käsin. Lopuksi huopa kiskotaan suoraksi ja jätetään
aurinkoon kuivumaan. Yöksi uusi huopa asetetaan aina jurtan
länsiseinustalle kuivumaan. Vetämisen ja rullaamisen määrä riippuu
villan laadusta, hieno villa huopuu vähemmällä.
Lopullinen huopa on saman kokoinen kuin äitihuopa, joten huopa
kutistuu rullauksen aikana lähes puoleen. Huovan valmistuttua sanotaan
"kaunis tyttö tuli!".
Ennen vanhaan naiset pirskottivat tammanmaitoa rullan päälle. Näin
varmistettiin huovan laatu ja valkoisuus.
Lähteet:
Mary E. Burkett: The Art of the Feltmaker, Abbot Hall Art
Gallery, 1979
Mary E. Burkett: "An Early Date for the Origin of Felt". Anatolian
Studies. Vol. XXVII(1977)
Krystyna Chabros:"Quilted Ornamentation on Mongol Felts". Central
Asiatic Journal. Vol. 32 (1988)
Berthold Laufer: "The Early History of Felt" American Antropologist
New Series. 32, no. 1.
Charles R. Bawden: Eight Mongolian Epic Poems. Mongolische Epen X.
(1982)
|